Flashback

Ihana muisto joulukuiselta Berliinin-matkalta. Metrossa matkalla mielenosoitukseen ja sambamarssille Berliinin keskustaan romanimies intoutui säestämään värikkään joukkomme karkelointia ihanan hauskalla laulullaan. *loputonta hymyämistä*Aus Warschauerstrasse nach Zoologischer Garten

Lumi jota on metrikaupalla kaikkialla - se sulaa!

Ei vain yksinkertaisesti voi olla onneton, kun tuntee ja näkee kevään tulevan, hitsi vie. Tähän mennessä olen vain tuntenut sen - mutta nyt sen myös näkee! Nyt on taivas sininen ja tiellä virtaa vesi merkkinä lumien sulamisesta, kävelykatu on kuiva ja paljas! Männyistä putoilee lunta ja koivut paistattelevat auringossa, joka hehkuu niiden vaalealla rungolla. Voin kuvitella kotona olevan jo niin ihanan kevään, että itkisin jos olisin siellä. (Istuisin penkillä aurinkoisella seinänvierustalla paljon vaatteita ylläni, joisin teetä kukallisesta mukistani jonka sain Sonjalta kauan sitten, silittäisin mustaa kissaa, joka kehräisi sylissäni. Kuuntelisin ja katselisin lintuja. Ihan niin kuin viime keväänä.)Metsässä kuuntelin kaukaa, kaukaa kuuluvaa kaupungin humua ja kumua ja tuntui ihanalta, kun se oli niin kaukana. Näin käpytikan, tilhiä ja varpusia. Olen vain hymyillyt koko päivän - aamuinen tenttikin meni varsin hyvin.Jos ei olisi kylmää ja pimeää talvea, jäisin niin paljosta paitsi: pakahduttavasta onnesta, kun maa alkaa tuoksua ja kaikki kasvaa, ennenaikaisen kevään aiheuttamista onnen kyynelistä Lontoossa (anteeksi kun puhun siitä koko ajan, mutta se kaupunki jätti syvät jäljet niin hyvässä kuin pahassakin), päivistä jolloin hymyää vain sen vuoksi, että on kevät. Hitsi, nyt en kaipaa yhtään mitään! Nyt on hyvä olla.

Tiedonhankinnan ja -soveltamisen harjoituksia

Eräänä kesänä äiti löysi metsästämme tammen. Se oli pieni ja heiveröinen, eikä siinä ollut kuin muutama lehti. Jalo puu kuitenkin –jalopuu. Äiti oli innoissaan: se pitää aidata tai siirtää parempaan paikkaan! Pieni tammi kyyhötti kuusien ja haapojen katveessa, aivan liian varjossa kasvaakseen normaaliin tahtiin.Tammi sai ympärilleen narusta ja kepeistä kyhätyn aidan, jotta lapset huomaisivat varoa vahingoittamasta sitä metsässä telmiessään. Sanoimme leikkitovereillemme aina: varokaa, ettette mene liian lähelle tammea!Tammellamme on vaaleanvihreät lehdet, joissa on lainehtivat reunat. Ei se sikäli eroa mitenkään muista tammista, mutta minusta tuntuu, että jokainen tammi on ainutlaatuinen; jokaisessa tammessa on jotain haltijamaisen mystistä ja ikivanhaa, vaikka olisi noinkin pieni ja nuori kuin meidän tammemme. Radanvarressa mäen päällä kasvaa sen emo, koko Vaihdetien historian nähnyt tammivanhus, jonka voimakasta runkoa on haavoitettu nauloilla ja jonka oksilla ovat monet täällä varttuneet lapset leikki-iässään istuneet, kiipeilleet ja pitäneet majaa.Kerran istuin vanhan tammen juurella ja näin sen rungolla harmaan, pörröisen toukan.Sain Katilta ystävänpäiväkortin, ilahduttavaa. Hyvää ystävänpäivää te.

Taaskaan en ole opiskellut koko päivänä

Takaisin luontoon.Elämme vain kerran.Hiiteen velvollisuudet.-Muumipappa

Ei mitään

J�...

Järvenrannan rauha metsän reunallaTuoreita puolukoita kourallinen suoraan varvikostaAurinko lämmittääMinulle on tullut tavaksi mennä järvenrantametsään tuntemaanhiljaisuusrauhatietoisuusluontoAaltojen loiskeMäntyjen karhea kaarnaOn syysOn elämä

Sateen jälkeen

Edith Södergran: Kotiinpaluu

Lapsuuteni puut riemuitsevat ympärilläni:
oi ihminen!
ja ruoho toivottaa minut tervetulleeksi vieraalta maalta.
Painan pääni ruohikkoon: vihdoinkin kotona.
Nyt käännän selkäni kaikelle
taajääneelle:
ainoita ystäviäni olkoot metsä, ranta ja
järvi.
Nyt juon viisautta kuusen mehukkaista latvuksista,
nyt juon totuutta kuivuneesta koivunrungosta,
nyt juon voimaa pienimmästä, hennoimmasta ruohonkorresta:
mahtava suojelija ojentaa minulle armeliaan kätensä.







Koti <3

Iltapäivähetki kissan kanssa

Tahtoisin olla tipu tuolla oksalla, tuuli heiluttaisi oksaa ja sanoisin
piip. Vaikka toisaalta on myös mukava istua penkillä kissan kanssa.
Ihmettelemme yhdessä metsästä kuuluvaa ääntä: "Miau, mikä pulu siellä
kaakottaa?" (Mutta vain toinen meistä osaa höristää korviaan
uskottavasti.)
Kissan korvanpäät ovat viileät ja nenä kostea, vihreät silmät ja pikimusta turkki.
Sinua, sinua rakastan!

On ehkä kivaa kun on ystävä, jonka sylissä voi vain olla ja kehrätä.
Kissan mielestä saatan kyllä puhua vähän liikaa ja silittää liian
laiskasti.
Kuonounien jälkeen hän loikkaa pois ja asettuu pensaan juurelle
puhdistamaan tassuaan. Maailman omistaja. Ei ihme, että joskus muinoin
palvottiin kissajumalia!

Aivastan. Kissa haukottelee. Haukottelen.
Syliin, pois, takaisin, pois, syliin. Kissan kynnen mentäviä reikiä
polvet täynnä. Annan hänen mennä ja tulla vapaasti. Hän maukaisee
minuun katsoen aina, kun aivastan. Tshihh! Miau!
Kun västäräkit tanssivat edessämme, kynnet pureutuvat jalkaani juuri siinä kohtaa, missä hame loppuu ja sukkahousu alkaa. Au!
Piip piip, majesteettimme seuraa västäräkin steppausta hyvin valppaana.
Varo vain, maailman valtiatar! Minä tarkkailen sinua enkä anna sinun
napata yhtäkään tipua! (tipu-tiput vai tipu-tivut? jos käpy on
käpy-kävyt, niin onko monta tipua tivut? tiput kuulostaa järkevämmältä!
ja käpyt.)

Kun istuu nurmikolle ja kääntää rouvalle selkänsä, hän seuraa hetken
kuluttua perässä ja puskee päätään polveeni, mutta jos minä tahtoisin
pitää häntä sylissä, hän marssii pois näyttäen hyvin tärkeältä ja
arvovaltaiselta. Ylpeä on hän.(Mutta! Loppujen lopuksi minun syli on kaikista houkuttelevin. VOITIN. :D)

Ja sitten jotkut sanovat, ettei eläimestä saa käyttää sanaa "hän". Kuule, maailma!
Eläimen kuuluisi olla "hän" ja ihmisen "se".