Menin luontoon. Tai siis "luontoon". Semmoinen pieni metsikkö. Senkin oli ihminen raiskannut. Hyi paha ihminen.Elämä tuntuu aika kauniilta ja kivalta taas. Tyhmää, kun pitää saada muka kontrolloida omaa elämäänsä, ja sitten vasta on tyytyväinen, kun kaikki on hallussa. (Tai siis, sitten vasta on tyytyväinen, kun kuvittelee, että kaikki on hallussa.)Poljin eilen ystävän kanssa Tampereelle ja suunniteltiin, että poljettaisiin kesällä Hämeenlinnaan tai jonnekin.Voi sitä tuoksua, joka saapuu kun on ilta, auringonlasku ja soliseva puro!-Ehkä se on joku mädäntyvän ruohon haju?-No, sitten minä rakastan mädäntyvää ruohoa!Kaupungissa tuli taas olo, että tahdon tuon ja tuon ja tuon kankaan ja huivin ja kengän. Kun tuli kotiin, ymmärsi taas, että en minä mitään oikeasti tarvitse, minulla on kaikki. Onneksi en ostanut. Kirottu kaupunki.Nyt on puiden sormenpäissä vesipisaroita ja horisontti on harmaa.Jos astuu puron solinan aikaan entisen talon kivijalan oikealle puolelle, voi nähdä talon sellaisena, kuin se oli aikoinaan. Voi nähdä lieden, sängyn ja pöydän, kuulla kuinka takassa rätisee tuli ja nähdä miehen, joka astuu ovesta sisään ja laittaa villasukat kuivumaan.